EDS awareness month

Toukokuu on pyhitetty EDS-tietoisuuden jakoon. Tarkotuksena on levittää tietoa meidän sairaudesta ja kertoa sen olemassa olosta. Itsekin teen oman osani, musta julkaistaan 21.5 ilmestyvässä Turun Sanomien Extrassa juttu. Kerron siinä miten EDS on vaikuttanut mun elämään. 

Oon kirjottanut tätä postausta pari viikkoa, en vaan oo saanut aikaseks tehdä sitä loppuun. Joten tekstissä saattaa olla jotain kohtia jotka ei oo ihan järjenmukaisia, meinaten päiviä tms.

Multa leikattiin perjantaina 29.4 ne nielurisat. Odotin, että tää toipuminen olisi paljon pahempaa. Joko mulla on hyvä kipulääkitys, hemmetin korkea kipukynnys tai sit tää vaan ei tee kipeetä. Aamusin ja päikkärien jälkeen on nielu hetken kipeä, kun se on päässyt kuivamaan. Mut muuten ei oo ollut mitään ongelmaa, eikä ole edes syljen mukana tullut tippaakaan verta. Kerrankin joku mun kohdalla menee kerta heitolla hyvin *koputtaa puuta*. 

Ylläoleva kursiiviteksti on ekalta viikolta nielurisaleikkauksen jälkeen. Nyt leikkauksesta on kaks ja puol viikkoa ja alan olemaan toipunut. Neljäs päivä leikkauksen jälkeen ja siitä eteenpäin noin viikon, oli ihan kamalaa, ainoa mikä meni kirvelemättä alas oli maito ja kivut oli ihan hullut. Muutamina päivinä housuja tai sukkia jalkaan laittaessa alko kurkusta tihkumaan verta. Sitten se alko helpottamaan. Tänään on ollut eka päivä kun en oo siihen edes ottanut kipulääkettä.

       Milo ja Pertun äidin sheltti Roope

Milo loukkasi vasemman takajalkansa 21.4 kun pelattiin palloa. Se juoksi pallon perään ja kaarsi vasempaan, kaatui ja jalka jotenkin taisi mennä alta. Milo ei laskenut jalkaa tuntiin alas, eikä varannut sille ollenkaan. Lähin tietty heti sen kanssa lääkäriin. Liedon pieneläin klinikalla ei ehditty ottaa vastaan, mutta nopealla katsauksella totes, että täytyy viedä Milo johonkin missä on ortopedi - sillä olis ristiside poikki. No ajoin sitten Turun Eläinsairaalaan, jossa meidät otettiinkin nopeasti tutkimushuoneeseen. Eläinlääkäri totesi, että jonkinlainen nivelsidevamma siellä on, mutta ainakaan ristiside ei kokonaan poikki ole. Saatiin kipulääkekuuri ja 2-3 viikon lepomääräys. Kehotettiin myös menemään tarkempiin tutkimuksiin ortopedille, jos oireet ei paranis muutaman viikon levolla tai pahenis. No varasin samantien seuraavan viikon keskiviikolle ortopedin ajan Elina Illukalle petvettiin. Illukka tutki Milon ja jo kuunnellessaan mun kertomusta mitä tapahtui totes, että Milolla luksoituu polvi. Lopputulemma oli siis se, että Milon vasen polvilumpio meni siinä rytäkässä pois sijoiltaan, ja nyt se menee aika herkästi pois sijoiltaan kun Milo esim. pissatessa nostaa vasemman jalan ilmaan. Se onneksi osaa itse suoristaa jalan ja näin palauttaa patellan paikalleen. 

Koska jatkuva luksoituminen, niin ihmisillä kuin koirillakin, aiheuttaa nivelrikkoa ja häiritsee elämää, tultiin siihen tulokseen että parempi operoida polvi. Milo leikataan 6.5.

Ylläoleva teksti on kans kirjoitettu toukokuun ekoina päivinä. Nyt Milo on leikattu. Leikkauksen yhteydessä herra kastroitiin. Leikkauksesta on nyt 5 päivää ja toipuminen on alkanut hyvin. Leikkauspäivän koira oli ihan muissa maailmoissa ja nukkui vaan, yhden aikaa yöllä alko palautumaan omaks itsekseen ja söi ekan kerran leikkauksen jälkeen. Muutamat ekat päivät se aristi leikattua jalkaa tosi paljon, eikä laskenut sitä alas kuin paikallaan, varpaiden varaan. Nyt se jo astuu sille aika usein, mutta varoo sitä silti hienosti. Esimerkiksi lenkillä jos se ravaa/laukkaa, ei se käytä sitä jalkaa ollenkaan. 

Kastroinnin myötä ainakin turha haukkuminen on laantunut aikalailla, eikä lenkeillä enää pörhistellä muille koirille ja ohituksetkin sujuu ongelmitta. Saa nyt nähdä johtuuko tuo kastroinnista vai kipeästä jalasta.

Jotenkin ironista, että mulle on aina sanottu miten minä ja Milo sovitaan niin hyvin yhteen ja ollaan niin samanlaisia.. Mullahan itelläkin on operoitu vasen polvi samasta syystä :D Meihin siis pätee oikeen hyvin sanonta "koira on kuin omistajansa".. Harmillista vaan, kun rahaa ei tosiaan muutenkaan ole ylimäärästä ja leikkaus on aika hintava, mutta sitäkin enemmän harmittaa todella pitkä toipumisaika. Agility meiltä jää kokonaan vähintään ensi talveen asti pois, enkä tiedä jatketaanko sen jälkeenkään.. Riippuu siitä millaiseksi polvi vielä saadaan. Missään nimessä kun en Miloa halua enempää rikkoa ja tietenkin teen kaikkeni, että meillä on vielä monen monta yhteistä vuotta edessä.

Milo itseasiassa täyttääkin 2-vuotta 22.05! Ei ikinä uskoisi, että tuo tirriäinen on jo muka aikuinen. Saatika sitten, että meidän yhteinen matka ois jo jatkunut pari vuotta. Juurihan mulle tuli sellanen vähän kämmentä suurempi karvapalleroinen kotiin! 

Mietin tässä tätä kirjoittaessani ja samalla jätskiä syöden, kyllästyyköhän tähän jäätelöön koskaan? Mulla ei oo oikeastaan kertaakaan leikkauksen jälkeen ollut nälkä. Oon elänyt play-maitokaakaojuomalla, ben & jerry's jätskeillä ja mustikkakeitolla. Muutaman paistetun kananmunankin oon saanut kurkusta alas. Mutta ei oo nälkä. Mulla, joka voisi normaalisti parin tunnin paaston jälkeen syödä vaikka kokonaisen hirven, ei ole nälkä.

Ylläoleva taas vanhaa tekstiä.. Ja kyllä, jäätelöönkin voi kyllästyä. Aikalailla tän kesän jätskikiintiö täynnä. Nälkään vielä sen verran, että tän parin viikon aikana mun ruokahalu on pienentynyt huomattavasti. Kai sekin ajallaan taas palautuu, kun pääsee takaisin treenin pariin ja normi arkeen.

Tarkoitushan oli jättää tupakointi leikkauksen myötä.. Ei mennyt niinkun strömssössä - sekään. Leikkauspäivänä poltin ihan normaalisti ennen operaatiota, muthan siis leikattiin puoli kahdentoista aikoihin. Operaation jälkeen sitten sain nikotiinilaastarin. Illalla alkoi kotona tehdä mieli tupakkaa, mutta syötyäni mehujään sattui kurkkuun niin kovasti, että meni siinä samassa ne tupakan halut. Seuraavana päivänä poltinkin jo ihan normaalisti.. Tai no, ennen nielurisaoperaatiota poltin askin päivässä, nyt oon pysynyt siinä 1-5 tupakkia päivässä, mikä on musta edistystä paljon sekin. En oo ottanut tästä lopettamisesta mitään ressiä, sillä en koe sitä niin pahana ja vakavana paheena. Ei siis ole ekana mun prioriteettilistalla. 

Fiilikset on tosi hyvät, kelit on ollut ihan mahtavia! Huomattuani, että meidän takapihalle on talvenmyötä päätynyt tulppaanien ja krookusten siemeniä, iski muhun pieni puutarhakärpänen. Hain paripäivää sitten porukoiden pihalta vuorenkilpiä sekä liljoja ja multaa ja laitoin takapihaa uuteen uskoon. Saapi nähdä lähteekö ne siitä kasvamaan ja toivonmukaan vähän leviämäänkin.

Yhteiselokin on alkanut mukavasti ja kaikki sujuu suht ongelmitta. Tiukkaa vaan tekee, kun minä elän opiskeluajat kuntoutustuella ja Perttu on tällä hetkellä toistaiseksi työtön. Kovasti kyllä etsii työpaikka. Täytyy toivoa että sellanen jostain lohkeaisi!

Koulusta oon nyt ollut poissa pari viikkoa ja maanantaina pitäis palata kahdeksi viikoksi vielä opinahjoon. Toivon vaan, että saan suoritettua sinä aikana kaiken missä oon nyt jäänyt jälkeen..

Kipujenkin kannalta elämä on ihan okei. Nielurisaleikkauksen jälkilääkkeeksi sain tramalia sekä panacodia. Näillä on pysyneet päivittäisessä käytössä EDS-kivutkin jotenkuten aisoissa. 19.5 mulla on pitkästä aikaa kipupolille käynti, toivottavasti siellä saataisiin kipulääkitys kuntoon. Mullahan on panacod käytössä tarvittaessa, lähinnä kipukohtauksiin, mutten nää sitä hyödyllisenä, sillä mulla menee sitä melkeen päivittäin, eikä se ollut sen perimmäinen tarkoitus. Ajattelin ehdottaa tota norspankipulaastaria, kun tarvotsen jonkun säännöllisen suht vahvan kipulääkityksen venlafaksiinin rinnalle. Olkapäät ja polvet ovat olleet jo muutaman kuukauden ajan tosi hajalla. Varsinkin olkapäät. En tietääkseni niitä sen kummemmin ole rasittanut, mutta jostain syystä ne nyt ovat huonontuneet.

Eipä nyt tähän hätään tule muuta kerrottavaa mieleen, joten ei muuta kuin ihanaa kevään ja kesän alkua kaikille <3