Kuulumisia pitkästä aikaa

Moikka!

Tämä postaus on sekalainen seurakunta, jossa kerron pintapuolisesti viimeaikojen tapahtumista. Olen tehnyt valmiiksi julkaisua odottamaan postauksen, jossa kerron enemmän terveydentilasta, kuntoutusjaksosta, sekä toisen postauksen toimintakyvystä ja sen huononemisen aiheuttamista ongelmista/rajoitteista arjessa. 

En ole kirjoittanut puoleentoista vuoteen, en ole ehtinyt, jaksanut tai oikeastaan edes halunnut kirjoittaa. Mulla on ollut ihan kauhean paljon kaikkea. Opiskelin laborantiksi, treenasin lähes päivittäin ja koitin viettää mahdollisimman paljon aikaa miehen ja koiran kanssa. Mutta nyt tilanne on muuttunut.

Jouduin keskeyttämään koulun lopullisesti, sillä siitä ei vaan enää tullut mitään näillä käsillä ja jatkuvissa infektioissa. Mun kädet on nykyään todella kipeät jatkuvasti, eikä mikään meinaa pysyä käsissä. Nyt oon pitkällä sairaslomalla ja kotiuduin tänään TYKSin kuntoutusosastolta, siltä samalta, jossa olin toiset kaksiviikkoa 2015.

Thainyrkkeilyä en oo kyennyt treenaamaan sitten viime kirjoituksen, koska mun oikea olkapää hajosi. Se leikattiin 4.4.17 ja alkaa pikkuhiljaa olla kunnossa. Sen kanssa mulla on kuitenkin nyrkkeilykieltoa vähintään tammikuuhun saakka, mieluiten pitäis odottaa helmi-maaliskuulle ennen treenaamisen aloittamista. Mulla on kuitenkin leikkauksesta lähtien ollut vasen olkapää taas aivan järjettömän kipeä.. Saas nähdä mitä sen kanssa vielä pitää tehdä..

Agility ollaan kans jätetty kokonaan pois, ettei Milolle satu siinä enempää haavereita. Sen sijaan aloitettiin kesällä rally-toko. Siinä yhdistyy agility sekä tottelevaisuuskoe. 

Olohuone on mun keidas!

Kuten kuvista huomaa, on muhun iskenyt viherpeukalo! Kotoa löytyy tällä hetkellä 29 eri lajiketta viherkasveja, sekä yksi joulutähti risteytys. Kasvit antaa kyllä energiaa ja on ihana seurata niiden kasvua. On myös ihanaa, vaikkei mitään muuta jaksaisi, niin useimmiten jaksaa sumuttaa kasvit.. Päivittäin. Kolmesti. Eihän ne nyt tässä kuivassa huoneilmassa selviä ilman, eihän?

Pieneksi obsessioksi tulleet, mutta hyvähän se on hullun harrastaa. Voisin tehdä näistäkin oman postauksen, jos jotakuta kiinnostaa? 

Olen myös löytänyt sisäisen sisustajani, voin siitäkin kertoa kasvipostauksessa enemmän.

 

Mäpäs olenkin nykyään rengastettu nainen, Perttu kosi 23.08.2017. Eihän sitä nyt kieltäytyä voinut. Häitä tosin ei ole ihan lähiaikoina, ei siis kannata kaivaa juhlatamineita ihan vielä kaapista. 

Minä lopetin koulun, Perttu puolestaan aloitti. Musta tuleekin yhdistelmäajoneuvon kuljettajan  emäntä.

 

Ylläolevassa kuvassa minä sekä naapurista lainattu huskyrouva Hali. Me ollaan muutamia kertoja käyty Halin kanssa lähimetsien lenkkipoluilla canicrossia. Se on siis kirjaimellista koirajuoksua, pistetään lenkkitossut jalkaan, vetovyö lanteille, vetoliina kiinni vyöhön, koira toiseen päähän valjaisiin ja ei muuta kuin juoksemaan! 

Ennen tätä loppusyksyä, en olis uskonut juoksevani enää ikinä. Muutaman metrin spurtti Milon kanssakin oli liikaa. Kerran vaan päätin kysyä naapuritalossa asuvalta ystävältäni saanko lainata koiraa ja tarvittavia vermeitä ja lähdin lenkille. 

Lanteille, tarkemmin SI-nivelen kohdille tuleva vetovyö tukee kivasti lantiota, ja koiran kevyt veto nostaa sitä parempaan asentoon ja tuol lantion  oikealle kohdalle juoksemista ajatellen. Tämä taas vähentää rasitusta mun kohdalla, koska koira tekee siinä puoli työtä, kun ei tarvitse keskittyä lantion niin paljon. Lisäksi vahva koira kevittää mukavasti juoksua, jopa minä jaksoin juosta noin puolitoista kilometriä! Ekalla lenkillä. Hölkkää ja kävelyä tietysti lisäksi saman verran. Seuraavaksi käytiin 5km lenkki ja kolmannella kerralla 7km!

Kävin Milonkin kanssa kerran juoksemassa, ihmeen paljon tuollainen vajaa kymmenen kiloinenkin koira jaksaa vetää ja kevittää omaa menoa! Oon kyllä aivan hurahtanut tähän lajiin. Aion mahdollisesti jossain välissä hankkia myös kickbiken, saa nähdä mahtaako Milo oppia sen kanssa menoon.. Longboard ainakin oli ihan hirveän pelottava kapistus arvon herran mielestä!

Tuo juokseminen sai kyllä sellaset kiksit mussa aikaan, etten ois ikinä uskonut. Oon aina vihannut juoksemista, nyt rakastan sitä. Ekat lenkit meni aina juostessa maanisen naurun puolelle, kun sain kauheat adrenaliini- sekä endorfiiniryöpyt!

Tosin, eipä sekään huvi kauan kestänyt, liukastuin kolme viikkoa sitten kolmesti juoksulenkillä ja pari päivää tämän jälkeen oli oikea polvi ihan kuuma, turvonnut ja jäätävän kipeä. Fyssari epäili kierukkavamman, fysiatri myös ja nyt odotellaan aikaa magneettikuville sekä ortopedille mahdollisen kierukan repeämän takia.. Luultavasti se täytyy leikata..

Lisäksi meille on näillä näkymin tulossa alkuvuodesta perheen lisäystä, karvaisessa muodossa, nimittäin oma Siperianhusky! Siitä kerron enemmän, kunhan pallerot syntyvät ja pentu varmistuu :)

Mulla alkoi lokakuussa fysioterapia taas ja sain ihan huipun fyssarin! Äitini käy hänellä myös, sekä muutama muu eddy. Näin ollen hän on perehtynyt EDS:ään ja sen tuomiin vaikeuksiin. Ollaan lähetty ihan alusta, pienin askelin liikkumaan eteenpäin. Terapiakäynnit eivät ole sitä ainaista kuminauhajumppaa tai voimaharjoitteita. Vaan keskitytään kehon tuntemiseen, asentotuntoon sekä niiden ylläpitoon. Olen tainnut käydä  4 tai 5 kertaa hänellä ja ryhtini on parantunut huimasti! Hänen avustuksellaan ja teettämillään harjoituksilla, olen saanut siirrettyä ne opit myös arkeen, joka on auttanut huimasti elämää. Ja mikä parasta, hän ei pistä tekemään kotona tuhatta eri liikettä, miljoonalla toistolla. En tee niitä kotona lainkaan, vaan ne jäävät mun takaraivoon sekä lihasmuistiin ja tätä kautta pikkuhiljaa kaikkeen tekemiseen arjessa.

Ette kyllä usko, kun sanon hänen olevan ihan terveyskeskus fyssari, eikä mikään överi kallis yksityinen!

Ihanaa talven alkua kaikille, täällä ainakin leijailee hiljalleen lunta ja maa on valkoinen.