Miten EDS vaikuttaa treenaamiseen?
Olen treenannut säännöllisesti thainyrkkeilyä nyt muutaman vuoden tauon jälkeen elokuusta 2015 saakka. Pyrin käymään vähintään kolmet treenit viikossa, hyvinä viikkoina käyn viitenä päivänä, huonoina vain kahdet.
Thainyrkkeily on todella raskas laji, joka kehittää koko kroppaa. Siinä käytetään paljon sekä potkuja että lyöntejä. Kyynärpää lyönnit sekä polvipotkut ovat sallittuja. Potkuja saa kohdistaa myös päähän. Lajissa vaaditaan hyvin paljon kestävyyskuntoa mutta myös voimaa sekä nopeutta. Thainyrkkeilyyn kuuluu myös lähiottelua eli pystypainia. Täyskontaktilaji siis kyseessä.
Tavallisesti treenit kestävät noin tunnin ja vartin, johon sisältyy alkulämmittely ja venyttely, välineharjoittelu erittäin tai sparritreeneissä ottelua ja päälle vielä loppujumppa (lue natsien kuntopiiri😂).
Eddyjen yksi suurimpia ongelmia onkin lihasten epänormaalin nopea väsyminen sekä lihasheikkous. Jos lähden koiran kanssa lenkille, voivat jalkani alkaa puutua sekä mennä hapoille jo muutaman sadan metrin matkalla. Kun taas alkulämmittelyssä juoksen salia ympäri, juoksen polvennostojuoksua, nostelen kantapäitä pakaroihin ja nyrkkeilen ilmaa vastaan tai hypin hyppynarulla tätä ei tapahdu.. Erän kesto on normaalisti 3 minuuttia. Kuulostaa kovin lyhyeltä ajalta, mutta voin kertoa, että varsinkin välinetreeneissä tuntuu se ikuisuudelta.
Kuvassa olen oransseissa shortseissa, pystypainimassa veljeni kanssa.
Selvennän nyt tähän väliin, että välinetreeneistä puhuttaessa tarkoitan siis tekniikan harjoittelemista potkutyynyihin sekä pistareihin. Otetaan parit, toinen laittaa hanskat käteen, toinen ottaa tyynyt. Normaalisti välinetreeneissä ensin tekee toinen 5x3min sarjoja ja harjoituksia tyynyihin ja sitten vaihdetaan tyynyn pitäjää. Vaihtoehtoisesti riippuen mitä tekniikkaa harjoitellaan voi halutessaan tehdä niitä myös nyrkkeilysäkkiin. Omasta mielestäni ovat välinetreenit paljon raskaampia, koska silloin voi surutta vetää täysillä pelkäämättä satuttavansa toista. Vaikka harjoittelemmekin Thaimaan armeijan kehittämää kamppailulajia, ei tarkoitus ole otteluiden ulkopuolella rikkoa kavereita. Sparritreeneistä puhuttaessa taaseen tarkoitan treenejä, joissa otellaan. Useimmiten sparritreenitkin koostuvat jonkin tekniikan harjoittelusta ja sen soveltamisesta kulloiseenkin ottelutilanteeseen. Sparreissakin eräien kesto on 3min. Tällöin kaikilla ottelijoilla on päällään säärisuojat, hammassuojat, sparrihanskat (vähintään 12oz) sekä alasuojat. Halutessaan voi käyttää myös nyrkkeilykypärää, kuten itse käytän oireettoman epilepsiani vuoksi.
Haastavaa treenaamisestani tekee sairauteni, sillä koskaan en voi ennakoida mitä treeneissä käy, mikä nivel tällä kertaa menee sijoiltaan tai mihin alkaa yhtäkkiä sattua. En siis saa ikinä treeneistä kaikkea irti. Itsekin usein ihmettelen miten hyvin pysyn muiden tahdissa sekä miten lihakseni eivät väsy muihin verrattuna kovinkaan paljon nopeammin, sillä jokaisessa muussa lajissa tämä on itselläkin ollut huomattava ongelma.
Treenien jälkeen käteni tärisevät useita tunteja, koska hermoni eivät toimi ihan normaalisti. Välillä on myös hyvin haastavaa hahmottaa jokin uusi tekniikka tai lähinnä sen suorittaminen, kun asentotunto on heikentynyt. En siltikään sanoisi olevani yhtään sen huonompi, kuin muutkaan oman tasoiseni harrastajat. Minun täytyy vaan treeneissä huomioida omat rajani ja tehdä niiden mukaan. Itselleni se on usein hyvin hankalaa ja vedänkin itseni ihan loppuun, mutta onneksi ollen valaissut valmentajiani terveydestäni sekä rajoituksistani ja välillä he puuttuvat tekemiseen.
Olen myös viimeaikoina huomannut olkapääni menneen huonompaan kuntoon, tämän leikatun siis. Se muljuu pahemmin kuin ennen, enkä esimerkiksi pysty kovin monta punnerrusta tekemään, kun olkanivel tulee pois kupistaan ja lapaluu menee virheasentoon. Myös kaikki vasemman käden lyönnit lähtevät huonommin ja hieman väärässä asennossa, koska olkanivel ei ole oikealla paikallaan.
Sparratessa joudun usein pyytämään, ettei vasempaan jalkaani potkittaisi kovasti alapotkuja (jotka tekevät puujalan, sijoittuvat reisilihaksen kiinnityskohtiin reiden ala- ja yläpäähän), jottei polveni menisi sijoiltaan. Silti rajoitteistani huolimatta koen pärjääväni ihan hyvin sielläkin.
Intohimo lajia kohtaan on tehnyt minusta hyvin määrätietoisen ja haluan imeä kaiken opin itseeni. Haluan kehittyä mahdollisimman hyväksi ottelijaksi. Haaveilen kehään pääsystä kaukaisessa tulevaisuudessa. Olen vasta ihan keltanokka ja alkumetreillä, mutta uskon sinnikkäällä treenaamisella ja tekniikoiden hiomisella saavuttavani tavoitteita. Uskon, että kun tarpeeksi saan lihaskunnon kasvamaan ja jaksan uskoa itseeni, tulen siinä onnistumaan.
En anna minkään seistä unelmieni edessä, en edes herrojen Ehlers ja Danlos!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Nakkaappas kommentilla, risut ja ruusut sekä kysymykset ovat enemmän kuin tervetulleita!