Uskalla haaveilla

Haudi!

Koitan nyt vähän ryhdistäytyä tän blogin osalta ja suoltaa tekstiä ulos vähän useammin kuin kerran kuukaudessa. Tänään on niin haaveileva fiilis, että taidan kirjotella vähän mun haaveista. Aina kun oon ollut tällänen haaveilija.

Mutta ensin vähän kuulumisia.

 Viimeinen viikko on ollut sanoinkuvaamattoman raskas ja kamala torstaihin asti. Viikon sisällä pystyin yhteensä nukkumaan huimat 11 tuntia.. Normaalistihan nukun sen verran yhdessä yössä! Hirmuset hermokivut on vieny unet ihan totaalisesti ja lopulta romahdin koulussakin keskiviikkona kesken päivän itkuun, kun olin vaan niin väsynyt. Onneksi torstaina mulla oli kipupolille aika ja sain sieltä vähän lisää lääkitystä. Nyt säännöllisessä käytössä venlafaksiinin lisäksi myös norspan. Ja panacod vaihtui dolaniin, jota oon ennenkin syönyt mutta sillon se oli joka päiväisessä käytössä, nyt vaan tarvittaessa. Sehän siis on parasetamolin ja lihasrelaksantin kombinaatio, joten uskoisin et auttaa ainakin hiukan kohtausmaisiin läpilyöntikipuihin, kun niissä pahin oire mulla on nimenomaan lihasten supistuminen ja kramppaaminen.

No aloitin sen norspanin sit heti kun resepti vaan tuli netissä näkyviin ja jo alkuillasta aloin huomaamaan, että kipu hieman hellittyi ja hälveni sekä pöhnänen olo alkoi painaa päälle. Puhuin Pertun kanssa puhelimessa illalla ja meinasin kesken puhelun nukahtaa, joten sanottiin hyvät yöt ja nukahdinkin samantein. Aamulla heräsin  puheluun 10:45 ja olin nukkunut _12_ tuntia! Olo oli aivan superihana ja koko päivän kaikki oli vaan ihanaa. Sivuoireista mulla on vähän esiintynyt näitä yleisimpiä päänsärkyä lukuunottamatta, eli huimausta, pahoinvointia ja hikoilua. Onneksi pahoinvointi ja hikoilu tulee vaan sellasina kohtausmaisina ja samaan aikaan, eikä se pahoinvointi kestä kovin kauaa. Huimausta on nyt ollut pari päivää ihan urakalla, mutta sekin jo poistumaan päin.

Milo on toipunut omasta leikkauksestaan tosi hyvin, tiistaina käytiin poistattamassa tikit ja saatiin kehuja miten hienosti on haavat parantuneet. Nyt saadaan jo lisätä asteittain liikunnan määrää ja rasittavuutta, jos kaikki menee suunnitellusti saa Milo jo koirapuistoilla kuukauden kuluttua! Kesällä tietysti aion tehdä paljon sen eteen, että lihaskunto palautuisi samaan tasoon, jossa se ennen oli. Tämän aion hoitaa Milon kahluuttamisella ja/tai uinnilla. Onneksi tuo rakastaa kahlaamista. Agilityä oon harkinnut, että jäis kokonaan pois ja siirryttäisiin rally-tokon maailmaan! Mutta saas nähdä minne uudet tuulet meidät vie.

Huomenna rakas karvalapseni täyttääkin jo kaksi. Sen kunniaksi käytiin eilen koiranruokaostosten ohella ostamassa myös pari lahjaa hänelle, alla olevassaa kuvassa näkyy (joskin hyvin epäselvästi) Mipan ihan itse valitsema kanakukkomikälielintulelu sekä koirien piknik-paketin mukana tullut "raato"leopardilelu. Lisäksi tuo piknik-paketti sisälsi koirien "hammastikkuja" eli jonkin tapaisia dentasticksejä (olivat muuten raikkaan vihreitä ja tuoksui jollekkin yrteille), kanafileellä päällystettyjä nahkatikkuja sekä bataattikanakierre makupaloja. Vähän piilomainontaa, mutta suosittelen kyllä kaikille Turun alueen koiraharrastajille lämpimästi Turun Lemmikkiasemaa! Täyden palvelun putiikki ja sika laaja valikoima kaikkea koirille, kissoille ja muille lemmikkieläimille. Lisäksi heräteostoksena matkaan tarttui saksimalliset kynsisakset pienemmälle koiralle, aiemmin kun on kynnet leikattu meidän seeffereiden vanhoilla pihtimalleilla.

 Nyt niistä haaveista vähän, mä olen itse siitä asti, kun opin kirjoittamaan haaveillut kirjoittavani joskus kirjan. Olen monta sellaista tehnyt ja aloittanut, tuhonnut ja printannut, mutta koskaan se ei oo sitten tullut valmiiksi. Ongelmana on, kun en tiedä oikeen mitä tai mistä kirjoittaa. Toisaalta olis jotenkin hirveen kiva kirjottaa omasta elämästä EDS:n ja kaiken muun saralla, kuten just mun taisteluista oman tahdon ja jaksamisen välillä, harrastuksien kannalta jne. Mutta kun sitten pelottaa, et lukisko sellasta edes kukaan?

 Mulla on aina ollut tosi vilkas ja laajakirjonen mielikuvitus, ala-asteella kun kirjotettiin aina tarinoita niihin äidinkielen kirjoitusvihkoihin, laitto opettaja mulle lopulta maksimi sivumäärän, muilla oli minimi sivumäärä. Koen olevani verbaalisesti suht lahjakas, vaikkei sitä ehkä tästä blogista näkisikään. Äidinkielessä oon aina ollut ihan hikari niin kieliopin kuin kaiken muunkin suhteen. Usein vaan huomaa, ettei täällä somessa pahemmin noteeraa, että tuliko se pilkku nyt oikeaan paikkaan tai kirjoitinko yhdyssanan yhteen vai erikseen. Vaikka tätä teen tosi paljon itsekin, on se todella harmittavaista, sillä tätä menoa suomenkieli on pian jotakin siansaksaa, kun unohdetaan kielioppi täysin.. No kuitenkin takaisin asiaan, tykkäisin toisaalta ihan hirveästi kirjoittaa jonkin fiktiivisen romaanin.. Aiheita saa vinkata!

 Yhdeksännellä luokalla kirjoitettiin oma elämäkerta. Mun oli lähemmäs kaksi ja puolisataa sivuinen plus kuvat ja muut liitteet. Muistan, että tienasin siinä aika hyvin taskurahaa kirjoittaessani muidenkin elämäkertoja.. :D Ja kyllähän niistä kaikista kiitettäviä ja erinomaisia arvosanoja tuli. Lisäksi yhdeksännellä luokalla piti kirjoittaa opon-tunnilla jonkinlainen kirjoitus, joka käsitteli aikuistumista. En yhtään muista enää mitä siitä kirjoitin, paitsi muistan kertoneeni näin; "samaistun aika paljon Peter Paniin, kun joku asia vähänkään tökkii, tekee mieleni lentää suoraapäätä Mikämikä-maahan. Mä olen Peter Pan, en aio aikuistua ikinä vaikka aikuiseksi kasvankin." Tätä kirjoitusta lainasi opo myös päättäjäispuheessaan, harmittaa, ettei minulle kerrottu asiasta etukäteen (eikä sen puoleen jälkikäteenkään) mitään. Ei sanaakaan, ei kysytty lupaa tekstin käyttöön, eikä mainittu kenen oppilaan kirjoittama se on. Muistan olleeni samaan aikaan hyvin otettu (varsinkin yleisön aplodeista) sekä hyvin vihainen..

Kirjoittamisesta puhuttaessa tulikin mieleen, että tänään

julkaistiin musta ja eds:stä lehtijuttu Turun sanomissa!

 On mulla muitakin haaveita tuon kirjoittamisen lisäksi. Paljonkin. Haaveilen ihan tavallisista asioista, kuten omasta perheestä, toisesta koirasta, omakotitalosta jossakin rauhallisella paikalla sekä mukavasta työpaikasta, josta tienaisi sen verran ettei aina tarvitsisi kulkea kaupassa laskin kädessä tietääkseen riittääkö rahat.

 Haaveilen siitä, että joskus saan suunnitella oman kotini, saan sisustaa sen alusta loppuun miettimättä ja kyselemättä lupia vuokraisännältä. Haaveilen lämpimistä kesäöistä. Kivuttomista päivistä. Monista tatuoinneista. Tuhansista tähdistä taivaalla. Ehkä salaa jopa pienimuotoisesta koirien kasvatuksesta. (Moi äiti!<3)

 Tiedän, että suurin osa mun haaveista on aika simppeleitä ja ihan toteutettavissa. Mun mielestä niiden kuuluukin olla. Koska, kun saavuttaa yhden haaveen, voi aina alkaa tavoittelemaan toista.

Ihanaa kesää kaikille lukijoille!