Aattelin tässä postauksessa käsitellä tatuointeja, mun omia sekä niiden tarinoita. Kerron myös tatuointikivusta ja vähän aiheesta EDS:n kantilta omien kokemuksien mukaan.
Kun toinen polvi oli vielä tyhjä..
Mulla itsellä on 14 tatuointia ja aion ottaa lisää. Ideoita ja suunnitelmia on suurinpiirtein koko keholle, mutta pikku hiljaa hyvä tulee. Eihän mulla tässä muuta ole kuin aikaa. Tammikuun alussa kyllä on tulossa taas vähän uutta.. Näette ehkä seuraavassa postauksessa mitä!
Mulla ei oo oikeestaan yhtäkään tatuointia, jolla ei olis jonkunlaista merkitystä. Joillain on isompia merkityksiä, toisilla pienempiä. Osa on otettu yhdessä jonkun kanssa tai se on jokin yhdistävä tekijä. Aina en edes muista kaikkia tatuointejani (mikä tuli selväksi, kun kasasin kuvia tätä postausta varten..), mutta silti ne ovat ihollani ikuisesti muistuttamassa asioista, ihmisistä ja ajatuksista niiden takana. Mulle ne on vähän kuin päiväkirja tai matkamuistoja - elämäni varrelta.
Ensimmäinen tatuointini, jonka otin 16-vuotiaana.
Otin tosiaan ensimmäisen tatuoinnin, kun olin 16-vuotias. Sen takana oli kova tahtojen taistelu vanhempiani vastaan. Mutta, kun olin vuoden päivät jankannut tästä kuvasta ja sen merkityksistä itselleni, uskoivat he, ettei se ole hetken mielijohde. Paikka oli kivun suhteen aika uhkarohkea ensimmäiseksi kuvaksi, mutta jostainhan se pitää aloittaakin. Tekemiseen meni tupakkataukojeni kanssa 1,5h.
Tämä kuva on samana päivänä otettu, kun tatska on tehty, kuten jalan turvotuksesta voi arvata.
Kuvassa on neljä timanttia, "yksinäinen" lähimpänä varpaita kuvastaa vanhempaa pikkuveljeäni, joka on minulle kuin toinen puolikas itsestäni. Timantti ruusun keskellä olen minä, kuvastaen ulkoista haurauttani ja vahvaa sisintäni. Nilkkaa ylös tulee hieman ruusun oksaa, jossa on vielä kaksi timanttia, nuorempi pikkuveljeni sekä pikkusiskoni. Tekstissä mainitaan isä ja äitini. Tässä tatuoinnissa on siis koko perheeni. Hetkeäkään en ole katunut ottaneeni tatuointia niin nuorena, otin sen vanhempieni luvalla, ammattilaisella.
Ranteeseen otin tatuoinnin 17-vuotiaana. Teksti on espanjaksi ja käskee uskoa itseensä. Isällä ja äidilläni on samalla fontilla teksti ranteen ympäri. Mulle tämä on mantra, jonka avulla jaksan painaa eteenpäin.
Alempi on minun käteni, ylempi äidin.
Mitä muutakaan Seeprataistelijan kädessä lukisi?
Seeprat ja Zebrafighter-tekstin otin kahden muun tatuoinnin kanssa samaan aikaan. Seeprat kuvastavat EDS:ää, mitäs muutakaan ja seeprat minua sekä äitiä. Sairastamme molemmat EDS:ää, joten yhteisen tatuoinnin aihe oli selvä. Tatuoinnit näyttävät kuvassa hieman vääristyneitä, sillä kaarevaa kättä oli vaikea kuvata!
Niin vaan rakastan tätä tatuoitia.
Samalla reissulla korvan taakse pistettiin puolipiste sekä taistelijan sulkahärpäke.
Puolipiste on projekti, jonka tarkoituksena on tukea itsetuhoisuuden sekä mielenterveysongelmien kanssa taistelevia. Puolipiste on valikoitunut projektin symboliksi, sillä kirjailijat käyttävät sitä, kun olisivat voineet lopettaa lauseen, mutta päättävätkin jatkaa sitä. Itselläni on lähipiirissä mielenterveysongelmien kanssa painivia. Taidan olla sitä itsekin. Halusin kuitenkin painaa tuon lauseen korvani taakse.
Toisena pienempänä tatuointina matkaan tarttui tosiaan se sulkahärpäke. Nämä molemmat olivat siis myös pitkään harkittuja. Olen pienestä asti ollut todella kiinnostunut intiaaneista ja heidän kulttuuristaan. Se on mielenkiintoista ja hieman salaperäistäkin. Otin korvani taakse kaksi sulkaa, jotka merkitsevät (minulle) taistelijaa, toivoa ja uskoa tulevaan.
Taistelijan sulkani
Seuraavana taisin ottaa ankkuripuuni. Se on eräänlainen sukupuu. Mut on ankkuroitu perheeseeni. Toisaalta ankkurista kasvaa meren yläpuolella puu. Jokainen putoava lehti kuvastaa menetettyä rakasta. Tämä on vielä kesken ja odottaa taustaansa, merta, maata sekä taivasta. Lehtiä lisätään tipahtelemaan, aina kun joku lähtee taivaaseen. "Maasta sinä olet tullut, maaksi pitää sinun jälleen tuleman"
Siitä on myös hyvin hankala saada järkevän näköistä kuvaa, koska se mukailee käden muotoa.
Oikein päin katsottuna ankkurin haarat eivät ole noin epäsopusuhtaiset.
Olen siitä 16-vuotiaasta asti tahtonut pari lintua niskaani ja niiden alle Usko, Toivo, Rakkaus. Vihdoin tämän vuoden alussa otin sen. Silläkin on tarkoituksensa, linnut kuvaavat mulle lojaaliutta, uskoa, toivoa sekä rakkautta. Koko elämässä tarvitaan kaiken aikaa uskoa, toivoa sekä rakkautta!
Anteeksi sotkuinen kuva, tämä on otettu heti tatuoimisen jälkeen.
Halusimme parhaan ystäväni kanssa jotakin konkreettista meidän ystävyyssuhteestamme, olemme olleet ystäviä monen monta vuotta. Mietimme koira-aihetta, sillä esimerkiksi koirat yhdistävät meitä. Yhtenä päivänä hän laittoi kuvan runokirjasta ja yhdestä sen runosta. Molemmat tarttuivat yhteen lauseeseen runossa ja näin sai tämä tatuointi alkunsa. Teksti on aivan mahtava, sillä sen voi osoittaa ystävään, Jumalaan, uskoon tai mihin tahansa. Ja silti, se on aina konkreettinen muistutus siitä, etten ole koskaan yksin ja voin aina tukeutua ystävääni kun häntä tarvitsen ja toistepäin.
Sori kaunis muokkaus..
Teksti on Elina Salmisen runosta "ENTÄS JOS"
Olimme pitkään myös veljeni kanssa miettineet yhteistä tatuointia, kunnes löysimme tämän tekstin. Antaa sen kertoa pointtinsa ja tarinansa itse. Olemme olleet veljeni kanssa aina todella läheiset.
Tuoreimpana otin kyynäriin tekstit Guerrera ja Invencible. Yhdessä siis guerrera invencible, voittamaton taistelija. En annaEDS:n tai minkään muunkaan nujertaa itseäni.
EDS:äänhän kuuluu usein haavojen huono paraneminen ja arpien liikakasvu. Mulla ainakin arvet kaikenlisäksi kutiaa tosi usein ja punoittaa, todella vanhatkin arvet.
Lisäksi eddyillä on ehkä hieman ”normaalia” ihmistä suurempi riski, että tatuointi leviää tai iho hylkii sitä. Jotkin mun tatuoinneista kohoaa välillä niin, että niistä tuntee ihan selkeesti ääriviivat jne. ja sillon myös kutiavat. Värillä en oo huomannut väliä tässä suhteessa. Myös esimerkiksi seeprojen raidat tuntuvat aina. Toisaalta kaulassa/niskassa olevat ei oo koskaan paranemisen jälkeen kutisseet (miten se taivutetaan oikein?!).
Sitä oon useasti äidin kanssa miettinyt, miltähän näytetään vanhoina ja velttoina ryppykasoina, kun meidän iho kuitenkin venyy normaalia enemmän.. Sen näkee sitten!
Paraneminen on mulla ollut tosi nopeaa ja vaivatonta, lukuunottamatta tota leijonapolvea. Siitä nuo punaset osat ylhäällä tulehtuivat jostain syystä, tosin otin sen heinä-elokuussa, sillä lienee olla osansa asiaan.
Punaisen oon huomannut hieman hitaammin parantuvaksi, mutta sitten taas tekstitatskat on olleet todella helpot, ei oo kuoriutuneet, kutisseet tai edes kuivuneet pahemmin uusinakaan.
Mulla ei myöskään oo oikeastaan mikään tatuointi sen enempää levinnyt, paitsi jalkapöydästä varpaiden rystysten kohdalla oleva osa tekstiä hieman. Se taas on ollut ihan odotettavissakin ja normaalia, sillä siinä on vain ohut kerros ihoa ja se liikkuu jatkuvasti.
Tämäkin on taas niitä itse kokeiltavia asioita.
Samoin kipu. Kyllä, polvet oli pahat. Niiden jälkeen ei oo ykskään tatuointi tuntunut miltään. Toisteksi pahin jalkapöytä, mutta se nyt vielä oli ihan ookoo polviin verraten. Kivuttomimmat on olleet nuo korvantaustan/kaulan alueen tatuoinnit. Tosin tääkin on todellakin niin henkilökohtaista mikä sattuu ja mikä ei, varsinkin kipukroonikoille. Kun hermosto ja tuntoaisti on kokoajan niin kovalla kuormituksella, että ne on todella kierroksilla jatkuvasti. Silloin ei voi tietää sattuuko joku aivan hitokseen paljon vaiko ei lainkaan. Ja kun usein EDS:ään liittyy myös tuntohäiriöitä, on tuo tatuoitavana oleminen välillä aika mielenkiintoista. Mulla ei tosiaan toisen polven polvilumpion kohdalla tuntunut lainkaan, mutta saman jalan reiden ja säären kohdilla kipu oli aikalailla sietämätöntä.
Emlaakin voi käyttää, mullakin oli sitä polvissa, toisessa lumpion kohdallaan toisessa lumpion alapuolella. Hetken se auttoi. Meillä eddyillä kun ei vaan tahdo noi puudutteetkaan toimia, eikä emlakaan puuduta kuin pinnan ihosta. Nykyään on muuten jotain ihan tatuointiin tarkoitettuakin puudutetta, siitä tosin mulla ei oo kokemusta.
Kaikki mun tatuoinnit on (varpaan edesmennyttä hymiötä lukuunottamatta) saman tatuoijan kädenjälkeä.
Tässä postauksessa kerron vähän mitä Milon kanssa puuhaillaan ja kuinka EDS vaikuttaa siihen. Kerron myös Milon polvileikkauksesta, joka tehtiin huhtikuussa 2016. Kerron myös vähän meidän päivistä yleisesti, koiraa ajatellen.
Milolta poistettiin marraskuussa anaalirauhaset ja mulla on oikea polvi rikki, joten harrastaminen on ollut pienellä paussilla, kotitreenejä lukuunottamatta.
Varoitus, postaus sisältää paljon kuvia ja on todella pitkä!
Harrastetaan siis rally-tokoa, siinä yhdistyy tottelevaisuus, agility, koiratanssi sekä hauskanpito. Se on sellaista leikkimielistä kivaa puuhaa, joka vahvistaa koiran arkitottelevaisuutta sekä yhteyttä koiraan, jossa voi myös kilpailla. Tärkeintä rallittelussa on hauskanpito ja hyvä yhteistyö koiran kanssa. Vaikka siinä on paljon liikkeitä tokosta, eivät asennot ole yhtä tarkkoja ja koira saakin olla hieman vinossa tms. tosin on hyvä alusta asti hioa asentoja, jos aikoo kilpailla. Rally-tokossa saa, ja on toivottavaakin, kannustaa ja ohjata koiraa äänellä, käsimerkeillä ja eleillä. Kaiken keskiössä on se hyvä yhteistyö ja hauska meininki. Rally-tokon päätavoitteena onkin saada aikaan koiria, jotka käyttäytyvät hyvin niin kotona kuin muuallakin, riippumatta siitä mitä ympärillä tapahtuu.
YLEISTÄ RALLY-TOKOSTA
Rally-tokossa on rata, joka koostuu erilaisista tehtäväkylteistä. Kylttejä yhdellä radalla on 10-20 kappaletta ja niillä on välimatkaa 3-5 metriä toisiinsa. Kylttein välit suoritetaan koira "seuraamassa", ellei aiemmassa kyltissä mainita toisin, kuten "juosten" tai "hitaasti". Jokainen tehtävä suoritetaan kyltin kohdalla. Tehtävät vaihtelevat vauhdin- ja suunnanmuutoksista hyppyihin, pujottelusta peruuttamiseen ja paikallaanolosta puolenvaihtoihin. Radalla voi olla myös putki, sekä lelu- tai namihoukutus. Radan pituus sekä liikkeiden vaikeustaso kasvaa sitä mukaa mitä korkeampaan luokkaan siirrytään.
Milo rakastaa temppuja, tässä Pertun mahtavassa otoksessa, hän moikkaa.
Luokkia on neljä, alokas- (ALO), avoin- (AVO), voittaja- (VOI) sekä mestariluokka (MES). Koira on radalla vapaana kaikissa luokissa, alokasluokkaa lukuunottamatta. Jokaisessa luokassa pitää suorittaa kolme (3) hyväksyttyä tulosta, eli saada radalta vähintään 70 pistettä siirtyäkseen seuraavaan luokkaan. Kun on saavuttanut nämä kolme tulosta, on siirryttävä seuraavaan luokkaan. Et siis voi jatkuvasti kilpailla vain avoimessaluokassa, jos olet suorittanut vaadittavat kolme hyväksyttyä rataa. Maksimipisteet ovat jokaisessa luokassa 100 pistettä.
Pistevähennyksiä voi saada asennon tai liikkeen vinoudesta, väärästä liikkeestä, kiristyneestä taluttimesta, nuuhkimisesta, houkutukseen tai kyltteihin koskemisesta, liiallisesta hitaudesta tai haluttomuudesta sekä mikä parasta, liian kovasta komentamisesta.
Rally-toko on mahtava laji, sillä se sopii kaikenlaisille ihmisille sekä kaikenlaisille koirille. Rallyä voi harrastaa myös pyörätuolissa. Siinä on mukavan pieni kynnys lähteä kisaamaan ja alokasluokka on helppo. Vaikeammat luokat tuovat kuitenkin haastetta tavoitteellisellekin kisaajalle. Lisäksi järjestetään epävirallisia kilpailuja.
Tässä yksi esimerkki alokasluokan kisaradasta.
Suosittelen rallittelua kaikille, ihan vaan vaikka kokeilumielessä tai harrastuksena ilman kisaamista. Laji on tiivistänyt sidettäni Milon kanssa (jos se edes on mahdollista olla tiiviimpi) sekä parantanut sen tottelevaisuutta kaikinpuolin!
KYLTTEJÄ
Tässä muutama kyltti esimerkeiksi, selityksineen päivineen. Saatan selittää ne vaikeasti, joten lisää voit katsoa ja lukea kylteistä ja rally-tokosta ylipäätään täältä.
Simppelisti käännytään koiran kanssa oikealle 90 astetta. Sama kyltti löytyy myös vasemmalle. Käännös pitäisi tehdä mahdollisimman tiiviisti, eli mahdollisimman pienellä alueella. Ylemmissä luokissa käännös pitäisi tapahtua noin A4-arkin kokoisella alueella. Kyltti voi olla missä vain luokassa.
Käännytään 360 astetta oikealle. Sama liike on myös vasemmalle. Tässäkin tavoitteena on tehdä mahdollisimman pieni käännös, ylemmissä luokissa lähes paikoillaan. Vasempaan käännyttäessä on koira "ympyrän" sisäpuolella ja sen pitäisi kääntyä lähes paikoillaan, käyttäen takapäätään. Kierroksen jälkeen jatketaan suoraan seuraavalle kyltille. Kyltti voi olla missä vain luokassa.
Pysähdytään hieman ennen kylttiä. Koira menee istumaan, se pysyy paikallaan ja ohjaaja kiertää koiran etukautta sen istuessa paikallaan. Kierroksen jälkeen ohjaaja pysähtyy takaisin lähtöpaikalleen jonka jälkeen koirakko jatkaa matkaa kohti seuraavaa kylttiä. Kyltti voi olla missä vain luokassa.
Ohjaaja astuu kyltin jälkeen askeleen oikealle etuviistoon ja koira seuraa liikettä. Tämän jälkeen koirakko jatkaa kyltiltä suoraan eteenpäin, kohti seuraavaa kylttiä. Tämäkin kyltti löytyy myös vasemmalle. Kyltti voi olla missä vain luokassa.
Ohjaaja pysähtyy kyltille, koira ohjataan ohjaajan eteen istumaan, kuono enintään 30 cm päähän ohjaajasta. Koiran rintamasuunta on ohjaajaan päin. Koira ohjataan oikealta ohjaajan takakautta vasemmalle sivulle.Kyltti voi olla missä vain luokassa.
Pysähdytään perusasentoon kyltille, koira istumassa ohjaajan oikealla puolella. Tehdään 90 asteen tiukka käännös vasempaan, ohjaaja tekee käännöksen paikallaan. Sitten koira istuu ohjaajan viereen perusasentoon, jonka jälkeen jatketaan seuraavalle kyltille. Sama tehtävä löytyy myös oikealle. Tämä kyltti voi olla missä vain luokassa, avoimesta ylöspäin.
Koira ohjataan kulkemaan ohjaajan jalkojen välistä, jolloin seuraamispuoli vaihtuu. Koira ei saa pysähtyä tehtävän suorituksen aikana. Jatketaan siis matkaa seuraavalle kyltille pysähtymättä. Tämä kyltti voi olla voittaja- sekä mestariluokassa. Tää on yksi meidän (mun) lempi tempuista.
Tehdään koiran kanssa tiukka täyskäännös kyltin edessä. Ohjaajan kääntyessä paikoillaan vasemmalle, koira kiertää ulkokautta ohjaajan vasemmalle sivulle. Tämän jälkeen jatketaan matkaa seuraavalle kyltille, suuntaan josta tultiin. Tässäkin ohjaajan on tarkoitus tehdä käännös lähes paikoillaan. Kyltti voi olla missä tahansa luokassa.
Ohjaaja jatkaa suoraan, koiran pyörähtäessä 360 astetta vasemmalle, ohjaajan pysähtymättä. Pyörähdyksen jälkeen jatketaan pysähtymättä matkaa seuraavalle kyltille, koiran seuratessa vasemmalla. Kyltti voi olla kaikissa luokissa, alokasluokkaa lukuunottamatta. RALLY-TOKO JA ME
Ollaan ralliteltu kesästä 2017. Ollaan siis aika uusia lajin parissa. Ollaan kisattu kahdet kisat, ekat voitettiin huimalla 97pisteen suorituksella! Harmi vain ne oli epäviralliset kilpailut, joten tulos ei näy missään virallisesti. Olivat siis meidän seuran, Turun seudun kääpiökoirat, seuramestikset. Ollaan siis meidän seuran rally-toko mestarit 2017 alokasluokassa!
Meidän arvostelu seuramestiksistä.
Voittaja oli sitä mieltä, että kuvat riittää ja nyt sitä namia naamariin.
Toinen startti olikin sitten jo ihan viralliset kisat, mutta jouduttiin odottelemaan kisapaikalla pari tuntia ja tein liikaa Milon kanssa siinä odotellessa tehtäviä ja temppuja, joten se väsyi. Lisäksi meidän suorituksen toivon kuoppasi lopullisesti iso musta berni pienen metsikön reunaan kiinnitettynä, Milon päälle oli nimittäin lähiaikoina käynyt kaksi isoa mustaa koiraa. Se huomasi tämän tyypin yksin siellä pienen metsän laidalla ja sen pasmat meni ihan sekaisin. Ei päästy edes lähdöstä eteenpäin.. No, ainakin saatiin kilpailukirja ja Milon siru sitä varten tarkistettua sekä mitattua poika - on muuten 38cm korkea -, joten enää ei pitäisi joutua yhtä pitkään odottelemaan kisapaikoilla.
Tässä video meidän seuramestis suorituksesta, olen pahoillani, että video on ihan nurinpäin, en osaa kääntää sitä!
Rally-tokossa itselleni ainoa haaste EDS:n kantilta on pienen koiran palkkaaminen, jalkojen päällä oleminen sekä vauhdinmuutokset. Kuitenkaan en ole kokenut niitä liian haastaviksi, ehkä siksi kun laji on niin palkitseva. Varsinkin se ilo on sanoin kuvaamaton, mikä Milosta huokuu kun se tekee tehtäviä. Saati sitten, kun siitä näkee oikeen miten lamppu syttyy pään päälle, kun se ymmärtää mitä siltä haluan. Se onnistumisen riemu on vaan niin mukaansa tempaava, ettei sitä voita oikein mikään. Tuon pienen koiran ilo kun on niin tarttuvaa sorttia!
"Anna jo se palkka ja jatketaan hommia!"
AGILITY JA MILON LEIKKAUS
Harrastimme Milon kanssa agilityä reilun vuoden, Turun seudun agilityurheilijoissa, kunnes Milon polvi meni rikki keväällä 2016.
LEIKKAUS
Se juoksi märällä nurmella pallon perään, juoksi pieneen kuoppaan ja kaatui jotenkin ihmeellisesti sivulle. Se kiljaisi aivan järkyttävällä äänellä, eikä laskenut vasenta takajalkaa lainkaan. Kokeilin jalkaa kevyesti tunnustellen ja polven kohdalle tultua se kiljaisi hipaisustakin. Katselin hetken (noin 10min) josko se alkaisi taas käyttää jalkaa, mutta se oli aivan kolmijalkainen. Olin vanhempieni luona, joten ajoin ensimmäisenä kunnan eläinlääkärille. Hän ei ehtinyt ottaa vastaan, mutta nopealla vilkaisulla ja tarkastuksella epäili kaikkien nivelsiteiden olevan polvesta poikki. Seuraavaksi soitin Pet-Vetiin, mutta heillä ei ollut enää samalle päivälle aikoja. Jatkoin siis matkaani Turun eläinsairaalaan, joka on Turun päivystävä eläinlääkäriasema.
Kuvassa vasemmalta oikealle Elli (Milon tyttöystävä), Milo sekä Heta (Ellin äiti). Tytöt olivat meillä viime kesänä hoidossa.
Päästiin aika nopeasti lääkärille, joka tutki jalkaa, väänteli ja käänteli sitä joka suuntaan. Hän oli yleislääkäri. Lopulta lääkäri totesi, että kyseessä on mitä luultavimmin nivelsiteen venähdys ja määräsi kipulääkettä sekä lepoa. Lisäksi Milo sai kipupiikin. Hän kehoitti myös varaamaan seuraavalle viikolle ortopedin (taisi olla torstai tai perjantai), jos tuntuu ettei jalka ala paranemaan viikonloppuna.
Milo alkoi jo samana päivänä käyttämään jalkaa, mutta aina pissatessa ja sitä nostaessa se kiljaisi ja muuttui taas joksikin aikaa kolmijalkaiseksi. Itse aloin epäillä, että vika olisi polvilumpiossa, onhan se itselleni tuttu juttu. Varasin heti seuraavana päivänä maanantaille ajan Pet-Vetiin Elina Illukalle, joka omistaa Pet-Vetin toisessa sukupolvessa. Hän on kiinnostunut ja perehtynyt erityisesti ortopediaan sekä silmäsairauksiin. Perheemme on käyttänyt eläimiämme Pet-Vetissä aina, joten luotto heihin on kova. Ja tälläkään kertaa ei tarvinnut pettyä. Elina tutki Milon ja totesi jo ennen tutkimusta kertomani perusteella, että kyseessä on aika selkeä polvi luksaatio. Kliiniset tutkimukset vielä varmistivat tämän. Muistaakseni polvi sai tuomionaste 2, eli polvilumpio on tavallisesti paikoillaan jalan ollessa ojennettuna. Lumpio menee pois paikoiltaan polvea koukistettaessa tai kierrettäessä ja pysyy poissa telaurasta kunnes se asetetaan takaisin paikoilleen. Sääriluun yläosa on kiertynyt jopa 30 astetta sisäänpäin. Ei siis hyvä.
Kyseessähän on siis sama vaiva, kuin itselläni on vasemmasta polvesta korjattu. Polvilumpio luiskahtaa pois paikaltaan ja aiheuttaa lukon jalkaan sekä kipua. Minulta se korjattiin ottamalla takareidestä pätkä jännettä, jolla tehtiin uusi sivunivelside polveen.
Maailman iloisin pikkupoika palloleikkien jälkeen.
Milolla taaseen telauraa syvennettiin ja "sääriluun yläpään kyhmy, nelipäisen reisilihaksen kiinnityskohta sääriluun etu-yläkulmassa, siirretään vastakkaiseen suuntaan kuin lumpio menee sijoiltaan. Näin nelipäisen reisilihaksen voima saadaan kohdistumaan lumpiouran suuntaan. Sääriluun yläpään kyhmy sahataan irti yläosastaan, siirretään uuteen paikkaansa ja kiinnitetään siihen yhdellä tai kahdella teräspinnalla ja teräslankasilmukalla." Tämän kopioin suoraan Evidensian sivuilta, sillä en ollut varma mitä sille tehtiinkään. Milo kastroitiin samalla kertaa.
Vaihtoehtona olisi ollut odottaa ja katsoa, kuinka se pärjää polven kanssa. Halusin, että Milo leikataan, ja sitä lääkärikin suositteli, sillä polvi luiskahti paikaltaan aina kun Milo nosti jalkaa pissatakseen. Kyseessä on kuitenkin nuori koira, joten leikkaushoito oli parempi vaihtoehto ja toipumisennuste erittäin hyvä. Nyt polvi onkin parempi, kuin ennen (toisin kuin omani....).
AGILITY
Toipumisen jälkeen olemme käyneet vain muutaman kerran humputtelemassa. EDS vaikutti agilityyn huomattavasti, sillä laji on vauhdikas, siinä pitää itsekin juosta paljon ja tehdä äkkinäisiä käännöksiä ja suunnanvaihtoja. Nämä taas ovat yhdessä todella yliliikkuvien nivelten kanssa erittäin riskialtis yhdistelmä.
Toki vaihtoehtona on opettaa koiralle ns. kauko-ohjaus, jota itsekin käytin jonkin verran. Tässä siis ohjataan koiraa äänellä ja eleillä kauempaa.
Milo iloisena lautalla viime kesänä, kun lähdimme mökille.
Milo oli todella nopea oppimaan agilityssä ja piti siitä paljon. Suurena ongelmana oli sen nopea vauhti ja ketteryys, koska en itse pysynyt enää perässä ja koira alkoi lukea liikaa rataa itse, eli meni esteille ilman ohjeistusta ja näin ollen päätyi usein väärille esteille tai väärältä puolelta.
Milo osaa kylläkin lukea rataa ihan hyvin, mutta sen ennakointi oli usein itselle hankalaa, sillä esimerkiksi este voi olla suoraan edessä, mutta se pitääkin kiertää ja hypätä tulosuuntaan päin.
Starttasimme kahdesti epävirallisissa kilpailuissa, mutta vaikka olimme oman seuran tutussa hallissa, oli tilanne niin jännittävä katsojien ja hälinän vuoksi, että Milo mennä viipotti mihin halusi, kävi moikkaamassa yleisöä ja hyppi esteitä omassa järjestyksessään. Putkia tuli myös juostu suuntaan jos toiseenkin, se nimittäin rakastaa niitä ihan hulluna! Voin sanoa, että oli pienoinen työmaa saada se kiinni, jotta seuraava koirakko voisi startata..
Milo myös tykkää poseerata huivin kanssa.. Tai sitten Pertun pikkuveljen puuhat kiinnostivat kameraa enemmän!
Yhtenä suurena ongelmana nousi esiin, myös jonkin harrastusajan jälkeen se, että Milo kuumeni todella paljon radalla. Se toimi radalla todella hyvin, mutta kierrokset jäivät päälle moneksi päiväksi treenien jälkeen. Tämän takia jouduimme laskemaan treenikertoja kolmesta kerrasta viikossa aluksi kahteen ja tämän jälkeen vain kertaan. Se oli kotona aivan mahdoton, reuhoi ja rälläsi.
Koiralla kestää toipua adrenaliiniryöpystä noin 3-6 päivää. Voitte vaan kuvitella, miten ikävää se oli, kun näki Milon olevan aivan stressaantunut. Eniten harmitti, että stressin aiheutti asia, josta se piti niin valtavasti.
Polvileikkauksen jälkeen totesin, että jätämme agilityn. En halunnut sitä stressiä enää Milolle, enkä riskeerata, että joku toinen paikka hajoaisi. Tuo koira nimittäin vaihtaa kirjaimellisesti lennossa suuntaa ja alastulot ovat välillä hyvinkin pelottavan näköisiä. Nykyään käymme vain silloin tällöin harvakseltaan humputtelemassa agilityradalla.
CANICROSS
Canicross, eli koirajuoksu, on nimensä mukaisesti koiran kanssa juoksua. Tästä kerroinkin jo vähän aiemmin tässä postauksessa. Itse olen juossut pääosin vain ystäväni huskyn, Halin, kanssa, mutta Milokin on pääässyt paristi vetämään minua. Se kyllä hokasi homman tosi nopeasti ja selkeästi nautti siitä. Ihmeen paljon tuollainen vajaa kymmenen kiloinen sukkulakin kevensi omaa menoa!
Tämä laji on kyllä imaissut minut täysin mukaansa. Harmi vain, että oikea polveni ei kestänyt touhua, vaan siitä on ilmeisesti kierukka rikkoutunut ja menen tammikuussa magneettikuvauksen kautta ortopedille. Liukastelin sateella juostessa alamäessä muutaman kerran. Seuraavana päivänä polvi oli todella kipeä, kuuma ja turvoksissa. Siitä asti se on ollut sökönä ja lukittuu vähän väliä. Fysiatri oli aika varma, että kyse on kierukan repeämästä.
Canicross on nykyään ihan virallinen oma urheilulajinsa ja siinä voi kilpailla virallisesti. Tottakai myös epävirallisia kilpailuja järjestetään. Mikään pakko ei tietenkään ole kilpailla, vaan on canicross mahtavaa kunnonkohotusta sekä hauskanpitoa niin koiralle kuin ohjaajallekin. Canicross on kehitetty Euroopassa, valjakkokoirien treenaamiseen lumettomalla maalla.
Hali syksyllä ensimmäisen juoksulenkkimme jälkeen.
Koirajuoksua voi alkuperäisestä tarkoituksestaan huolimatta harrastaa minkä vain rotuisella koiralla kuka vain. Koiran koolla ei siis ole mitään väliä! Lajissa koirakko etenee sitä vauhtia, mitä ohjaaja jaksaa juosta. Alamäissä pitää olla tarkkana, sillä liian kovaa alamäkeen vetävää koiraa joutuu jarruttamaan paljon ja näin ollen tuhlata turhaan voimia siihen. Tämän vuoksi onkin erittäin kätevää jo turvallisuudenkin vuoksi opettaa koiralle hidastamiskäsky.
Hali ihmetteli pienellä huilitauolla, mitä ihmettä teen, kun pitäisi juosta eikä kuvailla.
Koirajuoksu vetovyössä ei missään nimessä ole harrastus pennulle, vaan pitää malttaa odottaa siihen asti, että koira on lopettanut kasvamisen. Näin vältytään aiheuttamasta harmia koiran kasvulle ja terveydelle. Lajin tarkoituksena on nimittäin se, että koira vetäisi ihmistä perässään.
Aloittaminen on helppoa, tarvitset vain koiralle tukevat ja hyvin istuvat valjaat, joustopalallisen hihnan tai vetoliinan, sekä vetovyön itsellesi, johon koiran hihna kiinnitetään.
Itselläni on Hurtan vetovyö, jossa on jousto itsessää, joten sen kanssa voi käyttää mitä tahansa hihnaa.
Milo lämmittelemässä. Valitettavasti tämä on ainoa kuva juoksusta Milon kanssa.
Poseerauskuvia vetolenkiltä kyllä löytyy..
Sitten sinun tarvitsee vain laittaa lenkkarit jalkaan ja lähteä lenkkimaastoon. Ensimmäiseksi olisi hyvä opettaa koira kulkemaan edelläsi, jotta se voi vetää sinua. Kun koira kulkee edellä, pitää sitä aluksi kehua ja kannustaa todella paljon. Kannattaa myös alusta asti tähdätä opetuksessa siihen, että hihna tai liina olisi kireänä ja koira vetäisi, jotta se oppii heti nimenomaan edellä vetämisen.
Edellä kulkemisen lisäksi käteviä käskyjä opettaa ovat oikea sekä vasen, käännöksiä ja risteyksiä varten. Ja tietysti ohitus-käsky, jotta lenkkipoluilla pääsee ohittamaan turvallisesti muut kulkijat. Kannattaa olla myös jokin käsky, jolla koira tulee sivulle viereesi tarvittaessa, jos tulee vaikka hankala ohitus.
Kannattaa tehdä selkeä ero juoksu välineiden sekä tavallisen lenkkeilyn välineiden kesken, jotta koira osaisi erottaa milloin vedetään ja milloin ei. Minä käytän EDS:n ja käsieni rasittumisen vuoksi vetovyötä lähes aina Milon kanssa ulkoillessani ja sillä on aina samat valjaatkin, mutta eron tekee vetoliina sekä useimmiten kyllä lenkki reittikin.
Muistathan lämmitellä ja verrytellä hyvin, jotta lihaksenne ehtisivät lämmetä ennen varsinaista juoksua. Muista myös lopuksi loppuverkka. Älä myöskään aloita liian pitkillä matkoilla, vaan pidennä juoksu matkaa maltillisesti kerta kerralta. Tähtää siihen, että juoksisitte mahdollisimman tasaista vauhtia. Toki välillä on mukava ja hyväkin tehdä vähän spurtteja. Ylämäkiin kannattaa kannustaa koiraa vetämään kovemmin, sillä se keventää omaa juoksuasi ja kasvattaa erinomaisesti koiran kuntoa. Ylämäkien juokseminen ylipäätään kasvattaa molempien kuntoa mukavasti.
Kilpailuissa sitten juostaankin niin lujaa kuin ohjaaja jaksaa. Kilpailuluokkien pituus vaihtelee useimmiten kilometristä kuuteen kilometriin, mutta välillä järjesteään pitkän matkan kisoja, jotka voivat olla 10:stä kilometristä vaikka 15:sta kilometriin.
TEMPPUILU
Näiden lisäksi treenaillaan Milon kanssa huvin vuoksi kaikennäköisiä temppuja, sillä se oppii ne ihan järjettömän nopeasti, ihan muutamalla toistolla. Laskeskelin tossa temppujen ja käskyjen määrää, joita Milo osaa mutta menin 60:n jälkeen laskuissa sekaisin. Lähemmäs sata eri temppua ja käskyä se siis osaa! Parasta tässä on se, että noin 4/5 osa tempuista on sheippaamalla opetettu, eli olen noukkinut ne Milon käytöksestä.
Esimerkkinä nyt vaikka koske. Kun se on koskettanut nenällä tai tassulla jotakin esinettä, esimerkissä puhelinta, olen kehunut ja palkannut sitä. Kun se on alkanut tarjoamaan käytöstä useammin, olen alkanut liittää siihen käskysanan. Juuri kun se koskee puhelimeen, sanon koske ja palkkaan. Tässä on naksutin apuna aivan verraton, silläs aat palkattua koiran juuri oikealla hetkellä.
Lopulta kun osoitan tai kerron toiminnolle kohteen, kuten sen puhelimen, koskee koira puhelimeen pyydettäessä. Olen jalostanut tätä tehtävää eteenpäin niin, että olen opettanut Milon tunnistamaan eri esineitä, kuten puhelimen, pallon jne. Kun se on oppinut kohteen nimen, olen alkanut siirtämään ja lopulta piilottamaan sitä kohdetta, tässä esimerkissä edelleen puhelinta. Sanon "koske" sekä "puhelin" ja kun koira alkaa etsiä puhelinta liitänkin toimintoon sanan "etsi". Kun se löytää puhelimen, kehun ja palkkaan vuolaasti.
Milohan on sellainen, että kun on jotakin herkkua, kuten nakkia kädessä, tarjoaa se kaiken maailman temput. Se on aika hauskaa katsottavaa, kun toinen istuu, pyörii, kierii, juttelee, mököttää ja "kuolee" vuoron perään ja vähän sekaisinkin kauhealla vauhdilla!
IHANAA JOULUN AIKAA KAIKILLE LUKIJOILLE! <3
Olisiko teillä toiveita postausaiheista? Laittakaa komenttia tai viestiä facebook-sivuillani.
